perjantai 15. toukokuuta 2015

Sepi Hiireläinen seikkailee ulkona

Kävin tänä aamuna blogin päähenkilön Sepi Hiireläisen kanssa ulkona seikkailemassa ja testaamassa miten onnistuisi luontokuvat digikameralla. Sen enempää en ehtinyt sommitella Sepiä kuviin tai ottaa muita Sylviankadun asukkaita mukaan koska nämä kuvat piti nappasta esikoisen kerhomatkalta =)

Itse tykkään, mutta mitä sanot sinä? Suunnitelmissa on siis tulossa sylviankadulle muutamia ulkoilukuva tekstejä. Suomessa on kuitenkin niin kaunis kesä ja saa ihania kuvia upeasta luonnosta =)

Mutta tässä muutama kuva näin ilostuttamaan alkavaa viikonloppua =)





Ja vielä viimeisenä kuvana tämä ihana kuva. Saas nähdä miten kuvaaminen onnistuu kolmen lapsen kanssa vai lähdenkö vain yksinäni kuvailemaan illemmalla. Toisaalta blogia varten on parit ulkokuvaukset jo suunnitteilla, niistä sitten myöhemmin lisää.








Aurinkoista viikonloppua kaikille!!!


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

RUUDUN TAKAA

RUUDUN TAKAA:

Olet ehkä miettinyt kuka tälläistä blogia pitää, miksi ja mitä kaikkea blogissa tapahtuu. Nyt on vastausten aika sillä on ruudun takaa hetki.

Blogi on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, enemmän oli suunnitelmissa heittäytyä nukkekoti maailmaan. Piti ostaa nukkekoti ja kertoa sen sisustamisesta ja sinne muuttavasta perheestä. Perhe löytyikin ja olin jo viittä vailla valmis tilaamaan ison nukkekodin MUTTA
sitten vaan tuntui että loppuu meiltä kotoa tila kesken jos hankin ison nukkekodin. Minulla oli kuitenkin jo kerättynä vuodesta 2012 sylvanian families sarjaa. Päätin että miksi en ala tehdä Sylvaneistani blogia ja kertoa tarinaa. Pari päivää asiaa mietittyä se tuntuikin ihan itsestään selvältä asialta. Mietein miten aloittaisin ja Sepi Hiireläinen, häävalokuvaaja setin valokuvaaja muistui mieleeni. Päätin että hän saa alkaa esitellä Sylviankatua ja siitä se sitten lähtikin.
Pääblogi tosiaan löytyy osoitteesta sylviankatu.blogspot.fi ja siellä blogi on kirjoitettu tarina muotoon joka elää,kasvaa ja tutustuu uusiin ihmisiin,taloihin ja rakennuksiin sylviankadulla. Alkuunsa olen esitellyt sarjan taloja ja kauppoja mutta pikku hiljaa on tarkoitus alkaa itse tehdä kaikkea kivaa sylviankadulle. Pääblogi on tarinamuodossa ja pikku hiljaa myös opettelen parempaa valokuvaustekniikkaa.

Sitten pohdiskelin että miten saisin kerrottua ja esiteltyä näitä ihania sylvanian families perheitä ja päätin tehdä tälläisen "sivu blogin" (sylviankatuasukkaat.blogspot.fi ) tähän rinnalle johon voin kirjoittaa ihan yleisesti ottaen kokoelmastani. Voi kai jo sanoa kokoelmasta kun kaikkea löytyy =)
Koetan esitellä miten perhe esiintyy sylviankadulla ja mikä on perheen oikea nimi ja mistä perheitä löytää ostettavaksi ja kenties millä hinnalla...

JA KUKAS SITTEN MINÄ OLEN? 

Olen kolmen lapsen äiti ja tällä hetkellä vielä kotona lasten kanssa. Blogin kirjoittaminen on rentouttavaa, ajatusten nollausta kaiken arjen keskellä. Samalla kun kirjoitan blogia ja esittelen kaikkea, käyn läpi mitä kaikkea sitä onkaan tullut hankittua ja haaveilen siitä isosta kirjahyllystä johon voin kaikki talot sijoittaa. Varmasti kokoelmasta on yli puolet hankittu ulkomailta eri verkkokaupoista alennushintaan. Sitä etsimällä löytää ja vuosien aikan on oppinut vertailemaan hintoja.
Tervetuloa siis seuraani lukemaan ja tutustumaan sylvanian families sarjaan. 

RUUDUN TAKAA teksti osioista löydät todellakin "ruudun takaa" tekstejä itsestäni ja harrastuksestani.

VINKKI teksti osiosta löytyy vinkkejä ostamisten suhteen tai edullisia tarjous ostopaikkoja ym.ym.

Muutoin sitten esittelen perheitä ja rakennuksia. Ja kerrottakoon tähän loppuun vielä että itselläni ei ole koskaan ollut lapsena näitä sylvanian families eläimiä. Olen niitä aikoinaan ihastellut ja päätin että jos itselleni joskus tulee lapsia ,ostan näitä heille. Ja niin myös kävi, meillä lapset saa kokoelmalla leikkiä ja heillä on lisäksi ihan omia suosikki juttuja leikeissä joihin ei äiti sitten koske. Tämä on äidin ja lasten yhteistä leikkiä =) 

 




Tuxedo cat family

Tässä yksi ihanimmista Kissa perheistä. Tälläisiä sekoitus värejä saisi olla enemmän.
Tämä on sylvanian families sarjan perheistä perhe joihin ensimmäisenä ihastuin aloittaessani sarjan keräilyä vuonna 2012. Tämä perhe tuli silloin hankittua Japanista koska se oli vain pakko saada meille.
Ebaysta piti vielä hankkia calico critters sarjan tuxedo kolmoset perheeseen. Meillä tosin esikoinen sai perheen leikittäväkseen ja se on myös hänen lempiperheensä. Sillä on leikitty viimeisen kolmen vuoden ajan ja kissa perheen tytöiltä on alkanut korvien mustat läikät kulumaan pois. Samoin vauvakolmosista musta-valkoisista kissoista on korville tapahtunut samaa.
Niinpä sitten tänä vuonna 2015 kun tämä perhe vihdoin saapui Britteihin myyntiin, oli se pakko ostaa uutena itsellekin. Perhe maksoi uutena ebayn kautta 25euroa posteineen.

Joten tässä tämä perhe =)
( Marlowe Tuxedo cat family, Father Mason Marlowe, mother Natalie Marlowe and sisters Lily and Rose.)

( Calico Critters tuxedo triplets Peppermint, Angelica and Midnight) Nämä kolmoset löytyvät myös meiltä.


SYLVIANKADULLA:
Tästä perheestä isä kissa on käynyt katsomassa kartanoa josko he ostaisivat sen ja muuttaisivat kaupungista Sylviankadulle. Jähtäväksi nää tapahtuuko niin. Vielä ei selvinnyt perheen nimeä.

HINTA/OSTOPAIKKOJA:
Tämä perhe on tosiaan nyt ilmestynyt Briteissä myyntiin ja sitä saa Suomeen hankittua kohtuu hintaan. Halvimmillaan noin 25e posteineen.


Japanissa ilmestyi silloin aikoinaan myös tästä tuxedo perheestä toinen versio. Sitä olen myös etsinyt ja etsinyt. Ihastellut ja ihastellut mutta milloinkaan en ole löytänyt niin että olisin saanut Suomeen tilattua järkevään hintaan. Mutta vihdoin tänä vuonna löysin verkkokaupan Japanista jossa tätä vielä myytiin ihan uutena ja sain isännän suosiollisella avustuksella sen meille ostettua. Voisi oikeastaan sanoa että kun vihdoin tämä perhe saapui  meille, toteutui kolmen vuoden haave. Niin pitkään tätä olen ihastellut. Tällä perheellä ei ole virallista nimeä. Näillä kissoilla on tälläiset hienot juhlavaatteet tosin kuin muilla sylvanian perheillä. Vaihtelua tämäkin ja siksi varmasti kissaperheestä tuli esikoisen suosikki kun hän itsekin haluaa aina olla hienosti pukeutunut prinsessa.
Mutta on kyllä niin ihana =)



Tässä vielä molemmat perheet yhdessä: (CC kolmoset jäi kuvasta pois kun olivat esikoisella leikeissä mukana)

Japanissa ilmestyi tänä vuonna uutuutena SF Sea treasure hunt set jossa on yksi kissa tytöistä. Arvatkaapas muuttaako meille tälläinen?? Ainakin keräilykokoelmaan jos ei blogiin asti pääse.





Snow-Warren rabbit family

SYLVIANKADULLA: 

Perhe Lumivalkohäntä.
Äiti Iida, isä Martti, koululaistyttö Siiri sekä kaksoset Mikko ja Viivi. Martti työskentelee Lumivuorilla lumi auraajana ja on usein viikkoja pois Sylviankadulta.

( Mother Lettuce Snow-Warren and twins Conner and Kerri from Connor & Kerri's pram ride set. 
Uncle Nigel Snow-Warren and daughter Lisa from Skidoo set.)


OSTO/HINTAPAIKKOJA:

Tässä on kahdesta eri setistä tehty yhtenäinen perhe Sylviankadulle.
Molempia settejä on saanut ostettua Suomesta eri verkkokaupoista ja saa yhä edelleen. Äiti ja kaksoset setissä on lisäksi tuplavaunut joihin vauvat saa istumaan.
Nämä puput ovat siis väritykseltään lumenvalkoisia. 


lauantai 9. toukokuuta 2015

Chocolate rabbit family

SYLVIANKADULLA:

Jukka Suklaapupu ja hänen vaimonsa Helena. Heillä on 5 lasta. Isommat koululaiset Tino, Tuulia ja Taika. Konttaileva Taneli joka aina ehtii joka paikkaan ja vielä ihan pieni Terhikki vauva.


(Chocolate Rabbit Family, father Frasier Chocolate and mother Teri Chocolate. Sister Freya Chocolate and brother Coco Chocolate and twins Kabe and Breeze Chocolate. One extra girl in pictures is Frey Chocolate from jp sylvanian familje MI-77 dress shop set.)  Photographer: Suvitus.



HINTA/OSTOPAIKKOJA:



Suklaapupu perhettä saa varmasti lähes joka kaupasta joka myy sylvanian families tuotteita. Tämä on yksi suosituimmista perheistä ja perheen jäseniä myydään myös yksittäisinä eläiminä esim. jonkun huonekalun setin mukana. Sylviankadulle tuli toinen tyttö suklaapupu perheeseen juurikin dress shop setistä missä hän oli yksittäisenä figuurina.

Prisma ja Citymarket myyvät tätä perhettä- äiti, isä, tyttö ja poika- hintaan 19,90euroa.
Vauvakaksoset tulivat yhdessä myynnissä vaunujen kera. Näitä myyntiin esim. netanttilassa tarjouksessa 12,95euroa. Tällä hetkellä en tiedä olisiko enää tarjouksessa.

Tosiaan äitienpäivä blogi teksti 10.5.2015  "äitienpäivä retki" sylviankatu.blogspot.fi sivulla on suvituksen kuvaama ( kuten ohessa oleva pupu kuva) ja minä kirjoitin tarinan. Oli hauska keksiä tarina kuvista ja ihan hyvin sain kuvat liitettyä tarinaan. Oli ihana tutustuttaa myös Suvitus omaan harrastukseeni. Kiitos vielä Suvitus kuvaamisesta =) 






perjantai 8. toukokuuta 2015

Koiria, kissoja ja pupuja =)

Ihanaakin ihanampi sylvanian families sarjassa voi kerätä ihania eläinperheitä .Perheisiin kuuluu isä,äiti,tyttö ja poika. (Viimeisen vuoden aikana on tullut perheissäkin muutoksia, setissä saattaa olla äiti, isä, tyttö ja vauva tai äiti, isä ja kaksi tyttöä) Lisäksi on saatavilla kaksoset tai yksittäinen vauva tai isovanhemmat. Lisäksi sarjassa on yksittäisiä settejä joita ostamalla voi kerätä kokonaisen perheen itselleen.
Sylvanian Families aikuiset eläimet ovat noin 8,5 cm korkeita, lapset noin 7 cm ja vauvat ja kaksoset noin 4,5 cm korkeita. Hahmoja peittää pehmeä nukka ja niiden vaatteita voi pukea ja riisua.
 Sylvaneille on saatavilla taloja, kauppoja, huonekaluja, vaatteita ja vaikka mitä. Suomessa valikoimaa löytyy jonkin verran mutta sitten laajempi valikoima löytyy esim. Briteistä verkkokaupoista tai Ebayn kautta.

Joskus on ihan hauska vaan kuvata mitä löytyy niin tässä sitten vaan koiria, kissoja ja pupuja. Kaikki on erilaisia ja tässä siis kuvassa vain muutama esimerkki =)


Mun suosikki on tuo harmaa täpläinen koira, on vaan niin ihana =) Koiriakin löytyy sarjasta lisää.


Tässä siis vain muutama kissa äiti, näitä kissoja on vielä näiden lisäksi ainakin 5 erilaista.


Pupuissa ei paljon ole eroja muuta kuin värissä, korvissa( osalla pupuista on taittokorva) ja käsissä. Tässäkin siis vain muutama erilainen.. Pupujahan on vielä ruskeina, harmaina, harmaatäpläisinä, vaaleanpunertavina yms. Mahtaakohan puput olla sarjassa perhe mitä on valmistettu eniten?

Tässä vielä kuvia noista värityseroista:




Kerrohan mitä sinä haluaisit tietää sylvanian families sarjasta? =)


Renard fox family

SYLVIANKADULLA:

Sylviankadun St John's koulun talkkari Timo"timppa" Kettula ja hänen tyttärensä Suvi Kettula. Suvi kannustaa kouluaan pärjäämään urheilukisoissa.( Sylvanian families sarjassa on useampia kouluja ja Berry Grove on yksi niistä.)

Renard fox family, father Eric Renard( from Dinner lady and lollipop man set) and Mikaela Renard( from school sports day cheerleaders set).


HINTA/OSTOPAIKKOJA:

Tähän perheeseen kuuluu vielä erikseen myytävänäoleva äiti Roxy ja poika Baden setissä Bikes & Picnic Set. Sitä settiä on myyty Suomessa useammassakin paikassa pari vuotta sitten. (tässä siitä kuva vielä)


Isä ja tytär hahmoja en ole nähnyt Suomessa myynnissä. Isä kettu löytyy setistä Dinner Lady and Lollipop Man. Tytär kettu taas on tullut meille Brittien Sylvanian families fan clubin jäsenlahjana school sports day cheerleaders-setissä. Briteissä on siis oma sylvanian families fan club johon liittyminen maksaa 15 puntaa vuodessa ja sisältää lahjana sellainen setin mitä ei muuten saisi myynnistä ja lehden joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Tänä vuonna 2015 lehden valmistaja vaihtui. Laitan toiseen blogi tekstiin tästäkin erikseen millainen lehti on ollut ennen ja millainen se on nyt.

Meillä on ollut myös äiti ja poika kettu, mutta pyörien mentyä rikki myimme muutamat eläimet kirppiksellä,niin nämä lähtivät sille tielle. Saas nähdä löytääkö näitä enää mistään jos jossain vaiheessa vaikka isä ja tytär tutustuisivat heihin sylviankadulla.

Tässä vielä seteistä kuvat mistä löytää isän ja tyttären:









Slydale Honey Fox Family

SYLVIANKADULLA:

Tässä ihana perhe Hunajakettunen. Äiti Velma, isä Simo, kouluikäiset Ben ja Sara sekä pienemmät lapset tyttö Linda ja poika Kim.

( Slydale Honey Fox Family: Father Slick Slydale, Mother Velvette Slydale, brother Buster, sister Scarlett, baby girl Lindy and baby boy Skitter Slydale.)  Valmistaja Flair.


HINTA/OSTOPAIKKOJA:

Tämä perhe vauvoineen oli meillä useamman vuoden kaapissa avaamatta. Aluksi ajattelin että laitan perheen eteenpäin myyntiin mutta unohdin nämä kaapin perälle. Viime kesänä kun meillä lapset enemmän alkoivat leikkiä sylvaneilla avasimme tämänkin perheen leikkeihin mukaan. Meillä oleva perhe on Flair: in valmistama, nyt on tulossa Epochilta uusinta painos tästä perheestä littana käsillä ja vaatetuksen väri on vähän muuttunut.
Tämä siis on ostettu vuonna 2012 toysruksesta alennuksesta joten en ole varma löytyykö tätä enää mistään Suomesta. Sylvanian families sarjassa on myös toinen kettu perhe mutta perhe on myynnissä yksittäisinä setteinä. Ostamalla kaikki setit, saa perheen kasaan jos haluaa.
Tässä kuva siis toisesta sylvanian families kettusarjasta: